NAISEN VÄKI -PIIRIT

Alkuperäiskulttuureissa väki on kokoontunut piiriin tuhansien vuosien ajan kuulemaan ja kertomaan tarinoita & jakamaan kokemuksia. Naisen Väki- piireissä kokoonnumme noin kerran kuussa tutustumaan omissa juurissamme ja kehoissamme virtaavaan naiselliseen voimaan, naisen väkeen. Naisellisen voiman kokemuksessa on oleellista syklisyys, syntymä-elämä-kuolema-kiertokulku, joka esiintyy niin luonnossa kuin myös kehossamme, joka on jokaisella solullaan osa luontoa.

Suomalaisessa kansanperinteessä nainen sijoittui luomiskykynsä ansiosta niin kulttuurin ja luonnon rajalle kuin elämän ja kuoleman rajalle. Vainajat matkasivat Manalaan, mutta myös syntyvien lasten nähtiin saapuvan Manalasta. Naisen sukuelin nähtiin väylänä tämän- ja tuonpuoleisen välillä ja koettiin, että naisen sukuelimissä virtaa väkevä voima, jota voitiin käyttää niin nautintoon, suojeluun kuin myös vahingoittamiseen.

Kokonnumme piirissä, joka on ikiaikainen osallistujien samanarvoisuuden mahdollistava muoto. Esittelen jokaisella kerralla vaihtuvan teeman, käymme läpi erilaisia pohjoisen kulttuuripiirin naisen arkkityyppejä, aistimme kehon kautta niihin liittyviä elementtejä (maa, vesi, tuli, ilma, eetteri) ja koemme kehollisesti miten meissä kaikissa on siemen jokaiseen arkkityyppiin ja miten voimme ottaa arkkityypin edustamat voimat käyttöön arjessamme. Teemme somaattisia harjoitteita, joiden kautta herättelemme ja vahvistamme aistivaa, intuitiivista naisellista meissä. Lopuksi jaamme halutessamme kokemuksia kehollisesta työskentelystä keskenämme. Piirit sopivat kaikille naisille, joilla on luonnollista uteliaisuutta tutustua omaan naiselliseen voimaansa.

Piirit koostuvat tiedollisesta osuudesta, jossa käytän kulttuurintutkijan ominaisuuksiani sekä kehollisesta osuudesta, jossa joogaohjaaja minussa yhdistyy kulttuurintutkijaan. Lisäksi piiriin liittyy usein ennakkotehtävä, jonka piiriläiset tekevät itsenäisesti kotona tai esimerkiksi metsässä. Jakaminen, vastaanottaminen ja antaminen, sellaisessa muodossa kuin se sinä hetkenä kutsuu sinua, on oleellinen osa piiriä. Toisinaan haluamme vain kuunnella. Se on arvokasta ja täysin sallittua.

Tutki lisää ja ilmoittaudu mukaan tuleviin piireihin TÄSTÄ